Miksi pennun ruoka tulisi olla monipuolista?
Kun kotiin tulee koiranpentu, kasvattaja antaa yleensä luovutuksen yhteydessä pennulle sopivat ruokintaohjeet. Monia tuoreita koiranomistajia saattaa kuitenkin mietityttää, miten tiukasti ja kuinka pitkään näitä kasvattajalta saatuja ohjeita tulee noudattaa. Voiko pennulle antaa muutakin kuin kasvattajan suosittelemaa kuivaruokaa? Sopiva vaihtelu koiran ruokinnassa on hyväksi erityisesti nuorelle koiralle. Tässä artikkelissa käymme läpi, miksi pennun ruoka olisi hyvä olla monipuolista. Lue lisää koiran ruokinnasta eri elämän vaiheissa.
1. Monipuolinen pennun ruoka tukee terveen suolistomikrobiston kehittymistä
Koiran pentuvaihe on suolistomikrobien kehittymisen kannalta tärkeä ajanjakso. Siksi jo nuorelle koiralle kannattaa antaa erilaisia ruokia, kuten märkäruokia tai jauhelihaa, kasvattajan suositteleman kuivaruoan ohessa. Moni kasvattaja rikastaa ja totuttaa koiranpentuja useisiin ruokiin ennen luovutusikää, joten ruokaympyrä saattaa olla jo kotiutuessa laaja. Kun pentu saa maistella erilaisia ruokia, sen suolistomikrobisto monipuolistuu. Näin koiran suolisto tottuu sulattamaan ja imeyttämään erilaisia proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvoja.
Muista kuitenkin antaa pennun kotiutua uuteen ympäristöön rauhassa. Jatka ensimmäiset viikot samalla ruoalla, jota koirasi on saanut kasvattajallaan. Uuteen ympäristöön siirtyminen on koiralle aina stressitekijä, ja ruokavalion yhtäkkinen muutos voi aiheuttaa pennulle ikäviä vatsaoireita.
Pennun ruoka nojaa yleensä laadukkaaseen täysravintoon. Ensimmäisten kotiutumisviikkojen jälkeen voit huoletta vaihtaa kasvattajan suositteleman kuivaruoan esimerkiksi toiseen vastaavaan, kunhan tuote on varmasti pentukoirille suunniteltua täysravintoa. Penturuokaa kannattaa syöttää vähintään siihen asti, että pentu saavuttaa aikuisen koiran säkäkorkeuden. Lue lisää koiranpennun ruokinnasta ja myös siitä, miten on kaikkein helpointa onnistua koiran ruoan vaihtamisessa.
2. Koirasi tottuu erilaisiin makuihin
Kun syötät koirallesi monipuolista ruokaa sen ensimmäisen elinvuoden aikana, koirasi tottuu erilaisiin makuihin ja hajuihin. Koiran nirsoilu voi johtua toisinaan siitä, ettei koiraa ole totutettu pentuna syömään koostumukseltaan tarpeeksi erilaisia ruokia. Esimerkiksi reissaaminen ja kyläily sujuvat helpommin, kun totutat koirasi eri muodoissa saatavaan ravintoon jo pienestä pitäen. Lue lisää, mitä kannattaa ottaa huomioon koiran kanssa matkustaessa.
Tiesitkö, että suurin osa koiran makuaistista on todellisuudessa hajuaistia? Kun koira haistaa tutun ruoan, tämän ruoka-aineen pilkkomiseen osallistuvat ruoansulatusentsyymit alkavat erittyä koiran suolistossa.
3. Ehkäiset yliherkkyyksien syntymistä
Kun pennun ruoka on jo nuoresta pitäen monipuolista ja koirasi saa säännöllisesti maistella erilaisia ruokia, sen suolisto tottuu käsittelemään esimerkiksi erilaisia proteiineja. Kovin tiukasti rajattujen ruoka-aineiden syöttäminen suolistomikrobiston vasta kehittyessä voi johtaa yliherkkyyksien kehittymiseen.
4. Jo pienet lisäykset tuovat riittävästi vaihtelua
Laadukas täysravinto on kaikenikäisten koirien ruokinnan peruspilari. Hyvä muistisääntö on, että noin 70 % koiran päivittäisestä ruoasta tulisi olla laadultaan täysravintoa. Näin voit olla varma siitä, että koirasi saa monipuolisesti eri kivennäis- ja hivenaineita sekä kaikki tarvitsemansa vitamiinit. Kun tämä on kunnossa, jo pienellä määrällä märkäruokaa tai koiranmakkaraa saat tuotua lisää vaihtelua ja maistuvuutta koirasi aterioihin.
Voit täydentää koirasi ruokintaa myös raa'alla tai kypsennetyllä lihalla. Pelkkä liha ei sisällä kaikkia koiran tarvitsemia ravintoaineita. Jos siis haluat ruokkia koiraasi suurimmaksi osaksi lihalla, koiran ruokintaan on perehdyttävä tarkasti, jotta osaat koostaa koiralle riittävän ravitsevan ruokavalion. Puutteellisesti suunniteltu ruokavalio voi aiheuttaa koiralle pahimmillaan ravintoaineiden puutostiloja. Kun vähintään 70 % koirasi ruoasta on täysravintoa, sinun ei tarvitse stressata nuoren koirasi kasvun tukemisesta, jolloin arki koiran kanssa on mukavampaa.
5. Vaihtelu on kivaa!
Kuka jaksaisi aina syödä samaa ruokaa? Me Hau-Haulla ajattelemme, että ruokailu on arjen pieni juhlahetki myös koirakansalaisille. Koirasi nauttii takuulla vaihtelusta, ja toisaalta uusien tuotteiden testaaminen tuo arkeen iloa myös sinulle koiranomistajana. Lue vinkkimme koiran ruoan vaihtamiseen.
Kun tärkein jokakoiranoikeus toteutuu ja ruoka on ravitsevaa, toteutuvat myös muut jokakoiranoikeudet: koira jaksaa leikkiä, riehua, ulkoilla, nuuhkia ja touhuta - eli nauttia täysipainoisesta koiran elämästä. Jokakoiranoikeuksista tärkein on koiran oikeus laadukkaaseen ruokaan.
Muistathan, että ruokavalion monipuolistaminen ei tarkoita sitä, että koiran perusnappulaa vaihdetaan jatkuvasti tuotteesta toiseen. Koiran ruokavaliossa kannattaa säilyttää tietyt peruspilarit, sillä liian tiheä vaihtelu voi panna koiran vatsan sekaisin. Lue vinkkimme, kuinka tehdä muutokset koiran ruokavalioon onnistuneesti.
Monipuolistaminen on helppoa märkäruoalla
Jos koirasi on tottunut syömään kuivaruokaa, on ruokavalion monipuolistaminen helppoa erilaisilla märkäruoilla, kuten koiranmakkaralla tai annosaterioilla. Esimerkiksi Hau-Hau Championin märkäruoat ovat vaivaton tapa tuoda vaihtelua lemmikkisi päivittäiseen ruokintaan. Jos märkäruoka on täysravintoa, sitä voi käyttää myös koiran pääruokana.
Sekä täys- että täydennysravintoa olevat märkäruoat ja pelkkä liha sopivat erinomaisesti koiran aterian lisukkeeksi. Voit korvata huoletta noin 30 % koirasi päivittäisestä kuivaruoka-annoksesta haluamallasi märkäruoalla tai lihalla. Katso esimerkit märkäruoan annosteluun.
Kun aloitat koirasi ruokavalion monipuolistamisen jo pennusta pitäen, koiran ruokinta aikuisena helpottuu: tuotevalikoima laajenee, ruoan vaihtaminen sujuu kätevästi ja totuttelun ansiosta monet erilaiset ruoat maistuvat koirallesi!
VINKKI: Yhdistä monipuolistaminen koiran herkkuhetkiin
Märkäruokaa ja koiranmakkaraa voi käyttää myös herkkuna tai palkkiona koiran koulutuksessa. Kokeile pakastaa märkäruokaa tai koiranmakkaraa aktivointileluun, ja koirasi saa pitkäksi aikaa mielekästä tekemistä.
Myös kuivaruokaa voi käyttää koiran palkitsemiseen. Etenkin pennuilla tämä voi olla järkevää, sillä silloin herkut eivät lohkaise liian suurta osaa pentusi päivittäisestä ruokamäärästä ja ylläpidät pennun motivaatiota, kun säästät superherkut erikoishetkiin.