Hau-Haun oma verkkokauppa on nyt avattu!

Hau-Haun oma verkkokauppa on nyt avattu!

Vanhan koiran ruokinta

Milloin koira on vanha? Suurikokoisilla roduilla yleisesti ajatellaan, että yli 8-vuotias on vanha koira. Koiran koko ja rotu vaikuttavat koiran ikääntymiseen. Esimerkiksi suurikokoinen koira voi olla vanha 7–9-vuoden iässä kun taas pieni tai keskikokoinen koira vasta 10–15-vuotiaana.

Kuvituskuva vanhan koiran ruokinta, labbis seniori rannalla
Sairauksien ja muiden vaivojen kaltaiset yksilölliset tekijät määrittelevät kuitenkin rotua ja kokoa enemmän sitä, miten ja missä tahdissa koira vanhenee. Tämän vuoksi vanhan koiran ruokinnassa korostuu yksilöllinen ruokinnan suunnittelu. Lue lisää sopivan koiranruoan valinnasta.

Millaista ruokaa vanha koira tarvitsee?

Vanha koira kannattaa ruokkia lihaisalla ruoalla, jossa on laadukkaat ja hyvin sulavat proteiininlähteet, sillä ne ovat erittäin tärkeitä vanhalle koiralle. Lisäksi koiran täytyy saada ruoastaan riittävästi kivennäisaineita ja vitamiineja sekä elimistön soluja suojaavia antioksidantteja. Katso ohjeemme laadukkaan koiranruoan tunnistamiseen.

Koiran ikääntymiseen liittyy fysiologisia muutoksia, kuten aktiivisuuden lievää laskua. Tämä kannattaa ottaa huomioon ruokinnan määrän suunnittelussa, sillä sohvalla makoileva seniorikoira ei kuluta yhtä paljon energiaa kuin ennen.

Ylipaino on yksi suurimmista nykykoirien hyvinvointiongelmista. Lue vinkkimme ylipainoisen koiran ruokintaan ja laihduttamiseen.

Jos vanha koira alkaa lihoa, kiinnitä huomiota koiranruoan rasvapitoisuuteen ja valitse esimerkiksi 9–13 % rasvaa sisältävä koiranruoka. Vanhoille koirille suunnitelluissa ruoissa on usein matala rasvapitoisuus ja hieman tavallista korkeampi kuitupitoisuus, sillä kuidut täyttävät koiran vatsaa. Karsi lihavan koiran ruokavaliosta myös ylimääräiset herkut.

Toisaalta vanhalla koiralla voi olla taipumus laihtua ja koiran lihaksisto alkaa vähitellen heikentyä. Tällöin vanha koira voi hyötyä aiempaa rasvaisemmasta ruoasta. Koiranruoan rasvapitoisuuden nosto parantaa koiran energiansaantia ja ruoan maistuvuutta sekä voi tehostaa proteiinien hyödyntämistä.

Vanhan koiran ruokinta -artikkelin kuvituskuva. KuvassaHau-Hau Champion Kanaa, riisiä & kauraa senioreille ja keventäjille -kuivaruoka.

Hau-Haun ruokintasuositus ikääntyville koirille

Kotimainen Hau-Hau Champion Kanaa, riisiä & kauraa senioreille ja keventäjille -kuivaruoka sisältää mukavasti proteiinia ja vain vähän rasvaa tukemaan koiran painonhallintaa sekä pitämään harmaakuono kylläisenä. Tutustu tuotteeseen!

Vanhan koiran ruokinta -artikkelin Hau-Hau Champion Kanaa, riisiä & kauraa senioreille ja keventäjille ruokintataulukko.

 

Jos et ole varma, paljonko ruokaa koirasi tarvitsee, katso ruokintasuosituksemme täältä.

Hyviä rasvahappoja ja tarvittaessa lisäravinteita seniorikoiralle

Nivelrikko on tyypillinen vanhojen koirien vaiva. Nivelravinteet glukosamiini- ja kondroitiinisulfaatti yhdessä omega-3-rasvahappojen kanssa auttavat tukemaan nivelten hyvinvointia ja liikkuvuutta. Tasainen, kevyt liikunta ja hyvä lihaskunto auttavat nivelvaivaistakin pysymään liikuntakykyisenä pitkään.

Hau-haun viljattomat kuivaruoat sisältävät sekä omega-3-rasvahappoja että nivelravinteita ja maistuvuuden lisäämiseksi myös tuoretta lihaa. Tutustu tuotteisiin!

Ylipaino voi pahentaa nivelrikon oireita ja rasittaa myös sydäntä, minkä vuoksi iäkäs koira on tärkeä pitää sopivassa painossa. Koiran painosta huolehtiminen nuoresta saakka on paras tapa ehkäistä vanhuuden ylipainoa.

Iäkkään koiran aivoissa tapahtuu vääjäämättä rappeutumista. Valtaosa vanhojen koirien omistajista on huomannut jonkin dementiaan viittaavan oireen koirassaan, kuten tuttujen rutiinien ja reittien unohtamista, muutoksia käytöksessä tai ongelmia sisäsiisteydessä.

Vanhan koiran ruokavalion onkin tärkeä sisältää omega-3-rasvahappoja, sillä nivelten hyvinvoinnin lisäksi ne tukevat koiran hermoston ja aivojen terveyttä sekä voivat auttaa hidastamaan koiran dementian etenemistä.

Vanhan koiran ruokinta -artikkelin kuvituskuva. Sydämiä sinisen puhekuplan sisällä.


Vanhan koiran hammashuolto

Monilla koirilla ikääntyminen lisää koiran taipumusta hammaskiven kertymiseen. Seniorikoiran hampaat onkin hyvä tarkastuttaa säännöllisesti eläinlääkärissä. Myös säännöllinen puruluiden pureskelu auttaa puhdistamaan mekaanisesti koiran hampaita ja näin hidastaa hammaskiven kertymistä. Lue lisää koiran hammasterveydestä ja hampaiden hoidosta.

Mitä teillä tänään pureskellaan? Etsi sopivaa pureskeltavaa koirallesi laajasta puruluuvalikoimasta!

Maistuva ruoka on jokakoiranoikeus

Vanhan koiran makuaisti heikkenee vähitellen, minkä lisäksi mahdolliset sairaudet ja lääkitys voivat vaikuttaa koiran ruokahaluun. Tämän vuoksi aiemmin hyvällä ruokahalulla kipponsa tyhjentänyt koira saattaakin vanhemmiten muuttua valikoivaksi ruokailijaksi. Seniorikoiran on kuitenkin erittäin tärkeää syödä riittävästi, jotta vanheneva keho saa tarvitsemiaan ravintoaineita.

Nappuloiden sekaan voi laittaa märkäruokaa, koiranmakkaraa tai lihaa parantamaan ruoan maistuvuutta. Jos nappulat eivät tunnu millään maistuvan, ne voi korvata vaikka kokonaan märkäruoalla.

Oletko kokeillut Hau-Haun märkäruokia monipuolistamaan koiran ateriaa ja lisäämään maistuvuutta? Tutustu tuotteisiin!

Koira saa tarvitsemansa suojaravinteet, kun sen päivittäisestä ruoasta noin 70 % on täysravintoa. Loput 30 % voi olla esimerkiksi lihaa tai muuta täydennysravintoa. Kaikki Hau-Haun annosateriat ja koiranmakkarat ovat täysravintoja eli ne sisältävät koiran päivittäin tarvitsemat ravintoaineet. Muista kuitenkin vanhan koiran yksilölliset ravitsemustarpeet. Esimerkiksi omega-3-rasvahappolisä voi olla hyödyksi koiravanhukselle.