Hau-Hau Champion kotimaisen koiranruoan maisteluautomaatti

Vain koirille: tekoälyä hyödyntävä maistatusautomaatti

TIEDOTE 28.2.2024

Suomessa on arviolta jopa 800 000 koiraa, joista osa on nirsompia kuin toiset. Nyt karvakuonojen riemuksi on valmistunut kotimaisin voimin koirien maistatusautomaatti, joka antaa mahdollisuuden maistaa ruokaa ennen ostopäätöstä. Innovaatio hyödyntää tekoälypohjaista kasvontunnistusta ja desinfioivaa sinivaloteknologiaa. Kyseessä on pilottihanke, jonka pitkän tähtäimen tavoitteena on vähentää koiranruoasta syntyvää hävikkiä. 

Jos kaupasta ostettu ruoka ei kotona maistukaan koiralle, se tarkoittaa turhaan ostettua pakkausta ja uutta kauppareissua. Uusi maistatusautomaatti antaa koirille mahdollisuuden maistaa ruokaa ennen ostamista, mikä voi auttaa omistajia sopivan ruoan valitsemisessa.

Tavallista koirankoppia muistuttava automaatti on tiettävästi ensimmäinen laatuaan maailmassa. Se annostelee huipputeknologiaa hyödyntäen ruokaa vain koirille ja varmistaa samalla, että koirat herkuttelevat hygieenisessä ympäristössä. Automaatti on omiaan ilahduttamaan koiria ja omistajia, mutta varsinaisena tavoitteena on auttaa omistajia valitsemaan koiralleen maistuva ruoka, joka ei jää syömättä ja muutu hävikiksi.

Hankkeen takana on suomalainen koiranruokavalmistaja Hau-Hau Champion.

Huvia ja hyötyä koirille ja omistajille

"Maistatusautomaatti vaikutti olevan tervetullut ja iloinen yllätys sekä koirille että omistajille. Mutta ennen kaikkea toivomme, että koiran saama mahdollisuus maistaa ruokaa etukäteen vähentäisi tulevaisuudessa hukkaan menevän ruoan määrää. Ja totta kai se, miten koirat reagoivat kuppiin kilahtaviin nappuloihin, kertoo meille, miten maistuvaa ruokaa olemme onnistuneet valmistamaan”, toteaa Hau-Hau Championin Brand Manager Tuuli Kaarela.

Automaatin toimintaperiaate on selkeä: Tekoälyn videokuvatunnistuksen avulla laite tunnistaa koiran tämän saapuessa automaatin läheisyyteen ja pudottaa kuppiin ruokaa koiran maistettavaksi. Lisäksi laite havaitsee koiran poistumisen automaatilta, minkä jälkeen se puhdistaa automaattisesti ruokakupin UV-valolla ja on valmiina seuraavalle "asiakkaalle".
 

UV-valo hygieenisen ja turvallisen ruokailun takeena

Yksi automaatin poikkeuksellisista ominaisuuksista on siis koirille turvallinen UV-valo, jolla ruokakuppi puhdistetaan aina, kun koira on käynyt kupilla. UV-valon avulla varmistetaan, että ruokailu on hygieenistä ja turvallista koirille. 

”UV-desinfiointi varmistaa jatkuvan ilman ja pintojen puhtauden. Menetelmää on tutkittu laajasti, ja tulokset tukevat sen tehokkuutta ja turvallisuutta eläimille. Maistatusautomaatissa hyödynnämme uudenlaista UV-valoa bakteerien ja virusten turvalliseen eliminointiin, mikä tekee desinfioinnista nopeampaa ja tehokkaampaa" kertoo chief operating officer Yiftach Atzmon Sterlights Oy:stä.

"Koirien hyvinvointi tulee meille aina ensimmäisenä – ja se tarkoittaa sekä huippuluokan hygieniaa että ruokaa, joka on koirille turvallista ja maistuvaa. Maistatusautomaatin käytön yhteydessä kerromme aina koirien omistajille, mistä raaka-aineista automaatin kulloinkin tarjoamat maistiaiset on valmistettu”, Kaarela kertoo.


Lisätiedot:

Tuuli Kaarela, Brand Manager, Hau-Hau Champion
+358 40 701 0080
tuuli.kaarela@hauhau.fi
 

Hau-Hau Champion on Suomen tunnetuin koiranruokabrändi, jonka ruoat ovat maistuneet suomalaisten koirien ruokakupeissa jo vuodesta 1955 lähtien.

Hyvä ruoka on jokakoiranoikeus. Siksi Hau-Hau haluaa varmistaa, että koiran ruokinta on mahdollisimman mutkatonta arjen keskellä. Hau-Haun tuotteiden erinomaisen hinta-laatusuhteen takana on oma tuotekehitys, intohimo parempaan koiranruokaan sekä kymmenien vuosien kokemus lemmikkien ruoista ja ravitsemuksesta. Hau-Hau Champion on avannut kesällä 2023 Pirkanmaalle oman Nokian Nappulatehtaan, jossa valmistetaan lihaisaa ja maukasta kotimaista koiranruokaa suomalaisten koirien tarpeita varten.